Punavihreälinja

Laitavasemmiston perilliset

2008-03-02T04:09:00.000-08:00

Heikki Typpö:

Laitavasemmiston perilliset

Järjen käyttö ymmärryksen lisäksi näyttää olevan jumissa sivistyneistön lisäksi myös työväenliikkeen eliitillä, aina Skdl:n ja Skp:n perillisiä myöten. Perillisillä tarkoitan kansandemokraattisen liikkeen hajoamisessa muodostuneita ryhmiä, enemmistöä ja vähemmistöä. Molemmat osapuolet ovat edelleen niissä asemissa, joihin ne 1980-90 luvun vaihteessa jäivät kd-liikkeen hajottua ja sosialismin romahdettua. Kummallakaan osapuolella ei ole näkymiä eteenpäin.

Enemmistö yrittää sopeutua itse ja sopeuttaa myös Suomen köyhälistön globalisaation olosuhteisiin asettamatta tavoitteita sen pitemmälle. Enemmistö on lisäksi lopettanut kaiken teoreettisen pohtimisen yhteiskunnallisen luokkajaon poistamiseksi. Enemmistö ei ole koskaan ymmärtänyt, tai ei ole halunnut ymmärtää, kd-liikkeen hajoamisen ja sosialismin romahtamisen syitä. Siltä näyttää kerta kaikkiaan kadonneen historia kehityksen taju. Tämä johtuu varmaankin siitä, että enemmistö (Vasemmistoliitto) on tehnyt pesäeron marxilaiseen yhteiskuntateoriaan. Vasemmistoliitolle riittää pelkästään porvarillinen yhteiskuntateoria. Se ei vain riitä yhteiskunnallisen todellisuuden analysoimiseen globaalin kapitalismin oloissa.

Vähemmistö on puolestaan jumittunut siihen todellisuuteen ja siihen marxilaisen keskustelun tasoon, joka vallitsi ennen Neuvostoliiton romahdusta. Vähemmistö toistaa toistamasta päästyään 1970 luvulla esitettyjä näkemyksiä ja pitää Neuvostoliiton sosialisminmallia ainoana oikeana sosialismina, vaikka ”itse elämä” on sen kumonnut.

Hyvän esimerkin tästä tarjoaa Kai Kontturin artikkeli Kommunistisen Työväenpuolueen äänenkannattajan, Työkansan Sanomien, viimeisessä numerossa. Siinä Kai Kontturi ironisesti vähättelee Stalinin tekemiä hirmutekoja ja ylistelee perusteettomasti hänen edistyksellisiä aikaan saannoksiaan. Artikkeli on stalinismin ja suurmiesteorian läpitunkema. Sehän tunnetusti halveksii kansajoukkojen roolia historiankulussa. Politiikassa se johtaa voluntarismiin eli subjektiivisen tekijän (tavallisesti johtajien mahdollisuuksien) yliarvioimiseen. Sekä Stalinin hirmuteot että Kontturin luettelemat Stalinin hyvät teot eivät ole pelkästään Stalinin tekoja. Ne olivat sen sosialistisen järjestelmän aikaansaannoksia, joka Neuvostoliitossa tuolloin vallitsi. Se tuotti välttämättömyydellä sitä, mitä tapahtui, ilmeisesti riippumatta siitä, kuka olisi ollut johtajana.

Se mahdollisti yksilödiktatuurin syntymisen kaikkine kauheuksineen, mutta se vaikutti myös myönteisesti, ei vain Venäjän, vaan koko Euroopan ja koko maailman kehitykseen. Neuvostoliitto näet siirsi Venäjän (ja myös Suomen, sekä muita feodalistisia maita Euroopassa) feodalismista kapitalismiin. Se oli valtava historiallinen edistysaskel, jota ei voi väheksyä.

Globalisaation jälkeinen yhteiskuntajärjestelmä voi olla vain jonkinlainen sosialistinen järjestelmä, joka toteuttaa ihmisten välisen tasa-arvon taloudellisessa omistuksessa, koulutuksessa ja poliittisessa päätöksenteossa. Neuvostoliittolainen malli ei siihen kelpaa. Nyt pitäisi keskustella siitä, ja vain siitä, millainen tuo uusi järjestelmä voisi olla, ja miten se toteutettaisiin. Vanhan teorian ja käytännön ymmärtäminen ei enää riitä. Nyt tarvitaan uutta luovaa järkeä, ja sitähän löytyy jokaisen ihmisen päästä, jos uskallusta riittää.

Toisen maailmansodan jälkeisellä kaudella SKDL:n kannatus oli 25 % luokkaa. Nyt kansandemokraattisen liikkeen perilliset saavat yhteen laskettuna alle 10 % ihmisten äänistä. SKP:n perilliset useihin ryhmiin jakaantuneena saavat tuskin 1 % :n kannatusta. Kylmien tosiasioiden tunnustaminen on nyt tärkeämpää kuin oman sielunelämän paapominen puolustelemalla vääräksi osoittautuneita näkemyksiä ja tehtyjä virheitä.

Katso artikkelini Sivistyneistö on tabu, osoitteessa http://punavihrealinja.blogspot.com tai http://punavihrea.info/

Narrien ristiretki Jugoslaviaan jatkuu

2008-02-24T03:49:00.000-08:00

Heikki Typpö:

Suomella on tällä hetkellä kyseenalainen rooli Jugoslavian hajottamisessa. Entinen presidentti Martti Ahtisaari on antautunut USA:n ja Naton operaation poliittiseksi arkkitehdiksi laatimalla suunnitelman Kosovon irrottamiseksi Serbiasta. Ulkoministeri Ilkka Kanerva, poliittisen pätemisen riivaamana, touhuaa ympäri maailmaa Jugoslavian kriisin kärjistämiseksi ja Suomen sitomiseksi globaalin kapitalismin valloitussotaan. Broileripoliitikko Olli Rehn, EU:n komisaarina, on pantu operatiiviseksi komentajaksi Kosovon valloituksessa. Broileripoliitikon Kosovo-haastatteluista on ollut nähtävissä, että hänen takkinsa on tyhjä sodanjohtajalta vaadittavasta kansainvälisen politiikan tietämyksestä, karismasta puhumattakaan.

Kaikki nämä suomalaiset ”suurmiehet” ovat vain Georg Bushin juoksupoikia tai narreja, kuten Diana Johnstone kirjassaan ”Jugoslavia ja Nato, narrien ristiretki” kirjoittaa.

Mainittu kirja on todella ajankohtainen. Se on objektiivinen, kokonaisvaltainen ja yksityiskohtainen kuvaus Jugoslavian hajottamisesta ja niistä motiiveista, johon hajottaminen on perustunut ja perustuu edelleen. USA:n strategia Bill Clintonin kaudella, jolloin Jugoslavian kriisi alkoi, oli jatkoa kylmänsodan strategialle sosialistista leiriä vastaan. EU puolestaan halusi osoittaa USA:lle globalisaation nimissä, miten Saksan fasistisesta perinnöstä oli vapauduttu ja että nyt ollaan valmiita taisteluun fasismia ja Hitleriä vastaan Serbian orjuuttamassa Jugoslaviassa.

Neuvostoliiton ja Jugoslavian lähdettyä sosialismin rakentamisessa eri teille toisen maailmansodan jälkeen USA:n johtama länsi pyrki edistämään tuota erimielisyyttä tukemalla Jugoslaviaa taloudellisesti. Edullisten lainojen avulla Länsi sitoi Jugoslavian kehityksen omiin tarkoitusperiinsä. Taloudellisesti kehittymätön Jugoslavia otti tämän riskin, sillä se halusi aitoa kilpailua vapaamielisen ja demokraattisen sosialisminsa ja Neuvostoliiton stalinistisen sosialismin välille.

Tito halusi rakentaa Jugoslavian avulla kylmän sodan oloissa kolmannen, puolueettomien maiden blogin tasapainottamaan kärjistynyttä tilannetta. Tässä se turvautui aktiivisesti arabitaustaisiin islamilaisiin maihin. Jugoslavia oli tunnetusti monista kansallisuuksista koostuva valtio. Turkkilaisten valtakauden jäljiltä Jugoslaviassa oli paljon islamin uskoon kääntyneitä kansalaisia sekä Bosnian että Kosovon alueella. Omaksumansa strategian mukaisesti Titon Jugoslavia kohteli islamilaista väestönosaa hyvin. Sitä vaati läheinen yhteistyö islamilaisten valtioiden kanssa. Vielä tällä hetkelläkin Kosovon albaanien koulutustaso yliopistotutkinnoilla mitattuna on muita Jugoslavian kansoja korkeammalla tasolla. Myös poliittinen päätöksenteko painottui alueellisiin yksiköihin, tasavaltoihin ja autonomisiin alueisiin. Alueelliset valtakeskukset itse asiassa johtivat Jugoslaviaa. Tämä johti tietenkin keskusvallan heikentymiseen. Tässä tilassa Jugoslavia joutui kohtaamaan sosialismin romahtamisen Euroopassa.

Nationalismi, jolla Nato ja EU ovat Jugoslaviaan sekaantumistaan perustelleet, ei ilmennyt niinkään Sebian nationalismina, kuin islamilaisen kansanosan sekä Slovenian ja Kroatian nationalismina. Serbia, (suurimpana, mutta ei etuoikeutettuna kansana), olisi halunnut pitää liittovaltion koossa. Islamilainen kansanosa (jolla oli kansakunnan status Jugoslaviassa), sekä katoliset maat Kroatia ja Slovenia halusivat irtaantua Jugoslaviasta. Heitä kannusti sekä historialliset syyt toisen maailman jälkeiseltä ajalta, että lännen tarjoamat taloudelliset tukitoimet irtaantumisen jälkeen. Islamilaiset kansanosat halusivat tehdä Bosniasta ja Kosovosta islamilaiset valtiot keskelle Eurooppaa.

Tilanteen kärjistyttyä 1980 –luvun lopulla Lännen aktiiviset toimet lisääntyivät. USA ja Euroopan johtavat valtiot tekivät johtopäätöksen, että Jugoslavian sosialistinen liittovaltio oli hajoamassa. Teurastettavasta otuksesta on pyrittävä saamaan mahdollisimman suuri pala lihaa itselleen. Hitlerin valloittama alue Balkanin niemimaasta haluttiin liittää takaisin Eurooppaan. USA tarvitsi (ja myös sai) alueelta tarpeellisen tukikohdan Aasiaan, Lähi-itään ja entisen Neuvostoliiton alueelle suuntautuvia operaatioita varten.

Natsivallan vihanpidon suurimpana kohteena olivat serbit. Perinteestäkö johtuu, että EU:n suurin valtio Saksa, käy taas serbien kimppuun syyttäen sitä natsismista ja vertaamalla Milozevicia Hitleriin. (Psykohistorioitsijoille mielenkiintoinen ongelma) Diana Johnstone muistuttaa kirjassaan, että tuo natsi-kielikuva ontuu, sillä Jugoslaviassa ei ollut ennen sisäisiä sotia yhtään poliittista vankia eikä keskitysleiä. Serbian leimaaminen fasistiseksi ja yltiönationalistiseksi maaksi katsottiin kuitenkin riittäväksi perusteeksi aloittaa raaka sotaoperaatio Jugoslaviaa vastaan 1999. Tuo sota jäi Kosovon osalta kesken. Jatkotoimenpiteiden suunnittelu annettiin Martti Ahtisaaren tehtäväksi. Näyttää siltä, että EU:n ja Naton inhimillisen katastrofin teoria on vaarassa johtaa uuteen inhimilliseen katastrofiin Euroopassa ja pahimmassa tapauksessa suuressa osassa maailmaa. Siinä Suomi haluaa taas juosta itseään maailmankartalle.

Diana Johnstonen mukaan EU:n käymissä ns. sovun- ja rauhanetsintäneuvotteluissa osapuolten kanssa Jugoslaviasta tehtiin tarkoituksella kansainvälisten sopimusten ja lakien vastainen tulkinta. Se tarkoitti sitä, että koska Jugoslavian liittovaltio on hajoamassa, sillä ei ole minkäänlaista juridista statusta. Ei myöskään liittovaltion niillä osilla, jotka olisivat halunneet pitää liittovaltion koossa, ja etsiä ratkaisua sisäisiin ongelmiin liittovaltion puitteissa esim. vaalien avulla, ollut kansainvälistä juridista statusta. EU halusi jättää Jugoslavian kansainvälisen lain ulkopuolelle. Sille sai tehdä mitä halusi, vain Lännen voima ratkaisisi miten syötäväksi sovittu saaliselän jaettaisiin. Tätä strategiaa EU, Olli Rehnin ”johdolla”, nyt toteuttaa. Tällä tulkinnalla saattaa olla kohtalokkaat seuraukset monille maille. Globaalin kapitalismin tavoitteisiin se kyllä sopii. Raha pääsee jokaiseen maahan, olipa maa miten pieni tai suuri tahansa. Hajota ja hallitse on vanha vallanpitäjien perusohje. Rahalla löytyy klovneja ja narreja globaalin kapitalismin sirkukseen tekemään tarvittavia silmänkääntötemppuja ohjaamalla yleisön huomio hyviin asioihin kuten itsenäisyys, demokratia ja tasa-arvo, juuri silloin, kun nuo hyvät asiat toteutetaan alistamisena, rahan-valtana ja poliittisena sortona.

2008-02-22T11:02:00.000-08:00

Heikki Typpö:

Sivistyneistö on tabu

Otsikolla en tarkoita, että sivistyneistö olisi jotenkin hyödytön tai tarpeeton – edes työväenluokalle. Päinvastoin. Työväenliike laajassa ja varsinkin kansainvälisessä mitassa, on sivistyneistön muotoilemaa liikettä. Sivistyneistö on kuin Hegelin absoluuttinen idea, jonka sisäisestä, omaehtoisesta kehityksestä riippuu työväenluokan, koko kansan ja yhteiskunnan kehitys. Kansa, rahvas tai työväenluokka ei merkitse sivistyneistölle mitään. Se on kuin savea, jota sivistyksen idea muovailee oman tarpeensa mukaisesti. Muovaamatonta savea, kansaa voidaan käyttää pelkästään kulissina, tekojen perusteluna tai pelon ja epävarmuuden aiheuttajana.

Tulin näihin ajatuksiin kun luin Kansan äänestä (n:ro 1/08) Risto Koivulan artikkelin ”Oliko Lenin ’objektiivinen idealisti’ vai dialektinen materialisti”. Jotta olisin Riston jutusta jotain ymmärtänyt, minun täytyi lukea kirjoituksen lähdeaineisto eli yliopistomarxistien Marx-seuran puheenjohtajan Vesa Oittisen artikkeli Kantista ja Bernsteinistä.

Silloin, kun jokin kallis laite tai elektroninen apparaatti ei toimi tai se ei toteuta sille asetettua tehtävää, laitteen omistajan harmistunut mielenkiinto kohdistuu itse apparaattiin: voiko sitä kenties korjata vai pitääkö se romuttaa ja hankkia kokonaan uusi laite. Köyhälistön, työväenluokan tai koko kansan elämän säätelijä, sivistyneistö, on epäkunnossa oleva apparaatti. Se vaatii melkoista remonttia nyt heti. Tulevaisuudessa se joudutaan korvaamaan koko kansan sivistyksellä.

Marx-seuran jäsenistö on korkeasti koulutettua väkeä, jonka tehtävän voisi kuvitella olevan palvella köyhälistön asiaa: riiston, sorron ja vääryyden kitkemiseksi yhteiskunnasta. Kuitenkin he askartelevat sata vuotta sitten eläneiden aatelisherrojen sanomisten ja sanomatta jättämisten parissa. Heillä on kuvitelma, että Marx, Engels, Lenin, Hegel, Kant, Bernstein jne. . . ovat sanoneet kaiken ja lopullisen totuuden. Täytyy vain lukea ja opiskella heidän käsitteitään, logiikkaansa ja teoreettisia kirjoituksiaan entistä tarkemmin ja laajemmin, niin kyllä sieltä apu löytyy sosialismin romahduksen, työväenliikkeen hajoamisen ja kansainvälisen kapitalismin riistopolitiikkan selittämiseen. Apu löytyy, jos noita ihmiskunnan muumioita osataan vielä tulkita oikealla tavalla.

Heillä ei tule mieleenkään, että nykyajan ihmisillä, juuri noiden suurmiesten kulttuuriperinnön ansiosta, on mahdollisuus paljon syvällisempään, paljon lähempänä totuutta olevaan, uuteen ajatteluun, kuin sata vuotta sitten eläneillä vaikkakin viisailla ihmisillä. Tällä hetkellä, (siis edelleen) marxilainen keskustelu on tarkkaa rajankäyntiä siitä, kenellä on oikea selitys noista totuuden jumalista. Tuon rajankäynnin seurauksena Suomessakin on toistakymmentä marxilaista ryhmää tai puoluetta. Uskonnosta lainatulla eskatologialla (selitysopilla) on hyvä tulevaisuus edessäpäin, vaikka rahvaan kirkosta eroaminen jatkuu. Myös Vesa Oittinen (Marx-seuran puheenjohtaja) on tällainen marxilainen eskatologi.

Mikä tuossa sivistyneistöapparaatissa sitten voisi olla vikana?

Yksi syy on sivistyneistön etuoikeutettu sosiaalinen asema suhteessa koulutukseen, valtaan ja rahaankin. Etuoikeudet ovat kuitenkin sen verran vähäisiä, että veneen keikutusta on vältettävä. On parempi, että suuria muutoksia ei tapahdu ajattelunkaan piirissä, jotta asemat voidaan säilyttää edes sellaisina kuin ne ovat.

Edellä mainitut muumiot on silti syytä tuntea hyvin. Esimerkiksi Hegel on jakanut ajattelun ymmärrykseen ja järkeen. Ymmärrys opettelee ja oppii ymmärtämään valmiita tietojärjestelmiä (kuten suurmiesten kirjoituksia) mahdollisimman tarkasti aina rivien väliä myöten. Ymmärrys ei uskalla eikä voi mennä noiden tietojärjestelmien ulkopuolelle. Eikä se sitä kiinnostakaan. Nuo tietojärjestelmät ovat dogmeja, lopullisia totuuksia. On pidettävä huoli niiden oikeasta luokkakantaisesta tulkinnasta; on varottava niiden revisioimista. Nyky-sivistyneistö on ymmärryksen kahleissa.

Sivistyneistö antama koulutus unohtaa järjen roolin ajattelussa. Järki on se, joka luo uusia tietojärjestelmiä. Sivistyneistön ymmärtämät tietojärjestelmät ovat kuitenkin järjen luomuksia. Se järki, joka nuo tietojärjestelmät on luonut, on kuollut suurmiesten mukana, mutta ymmärrys on jäänyt. Koko kulttuuriperintö on tietojärjestelmistä koostuvaa ymmärrystä. Kollektiivinen tieto on pelkkää ymmärrystä. Se muuttuu helposti dogmeiksi ja rukouksiksi, ellei sitä järjen avulla päivitetä, uusinneta ja ylitetä. Järki on yksilöllistä, vain elävissä aivoissa sijaitseva ominaisuus. Järki on vain meillä, ei heillä. Järki ei periydy kulttuurin mukana, vaan syntyy yksilöllisen kokemuksen kautta. Jokaisella elävällä ihmisellä, myös sivistyneistön jäsenellä, on järkeä, jos se uskaltaa sitä käyttää.

Työmiehellä on enemmän järkeä kuin ymmärrystä, koska sen ei ole annettu käydä kouluja. Ymmärrys ja järki kuuluvat yhteen, kuten kulttuuriperintö ja käytännön kokemus. Ymmärrys voi kasvaa järjeksi, joka luo uutta ymmärrystä. Sen vuoksi sivistyneistön ja työväenluokan on yhdistyttävä ennemmin tai myöhemmin. Tuon yhdistymisen pahin jarru tällä hetkellä on sivistyneistö.

Miksi sivistyneistön antama koulutus unohtaa järjen roolin ajattelussa?

Käsittääkseni se johtuu sivistyneistön etujoukko-roolista kapitalistisessa yhteiskunnassa. Porvariston vallan turvaaminen edellyttää, että tietojärjestelmien yhteydessä ja niiden lisäksi koulutettavalle rahvaalle on istutettava valtaluokan arvojärjestelmä, ideologia, moraali, etiikka ja käsitys hyvästä ja pahasta.

Jokaisella yksilöllä on oman luokka- ja kulttuuriympäristön muodostama arvojärjestelmä ja elämän kulkua ohjaava ihannemalli. Sen perusteella jokainen ihminen asettaa enemmän tai vähemmän tietoisesti elämälleen perus- ja välitavoitteet, joita hän pyrkii yhteiskunnallisen asemansa antamilla välineillä toteuttamaan. Tämä prosessi luo hänen ideologiansa, moraalinsa ja käsityksensä hyvästä ja pahasta. Tuon prosessin käyminen on sosiaalista vuorovaikutusta, eräänlaista peliä, jossa tarvitaan sekä ymmärrystä että järkeä. Erityisesti tuo prosessi synnyttää järkeä.

Jos tuollaista järkeä opetettaisiin jo koulussa, se voisi saattaa valtaluokan uhan alaiseksi. Sen vuoksi sivistyneistön antama koulutus pidättäytyy valikoituihin tietojärjestelmiin, jotka palvelevat vain tiettyjä arvojärjestelmiä, tiettyä ideologiaa, tiettyä moraalia. Kouluttajasta itsestään on tullut oman yhteiskunnallisen roolin uhri: se pidättäytyy vain tiettyjen tieto- ja arvojärjestelmien ymmärtämiseen. Järki on siinä liian vaarallinen ominaisuus.

Sivistyneistöä vaivaa siis etujoukkoasemaasta johtuva ajattelun invaliditeetti. Se on tabu, josta ei saa puhua. Vain työväenluokan järki voi tuoda pelastuksen sivistyneistön ajattelun pelkoon. Samalla tavalla sivistyneistön tietomäärä, ymmärrys voi antaa ratkaisevaa apua työväenluokan koulutuksen vähyyteen.

2008-02-22T10:59:00.001-08:00

Mikä ihmeen punavihreä

Punavihreä linja merkitsee näkökantaa, joka pyrkii yhdistämään kestävän kehityksen ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ihmislajin ikuiseen luontosuhteeseen. Luonnon sietokyky asettaa objektiiviset rajat ihmisyhteisön yhä teknistyvälle vuorovaikutukselle luonnon kanssa.

Kuinka ihmisyhteisö ottaa luonnon ehdot huomioon, riippuu sen kaikkien jäsenten mahdollisuudesta vaikuttaa yhteiskunnan päätöksentekoon. Punavihreä visio yrittää tässä rakentaa kokonaisvaltaista ja loogista järjestelmää, joka sisältää kestävän kehityksen ja yhteiskunnallisen tasa-arvon. Tässä esitetyn näkemyksen avulla voidaan peilata lähihistorian tapahtumia, tämän päivän poliittista toimintaa ja tulevaisuuden rakentamista.

Maamme porvarillinen vihreä liike pyrkii pelkästään etuoikeutettujen elinympäristön vihreyden turvaamiseen, koska se vastustaa yhteiskunnan demokratisoitumista käytännössä. Se yrittää sovittaa yhteen luonnon kestokyvyn ja kapitalistisen tuotantotavan.

Koska kapitalistinen tuotantotapa ja kestävä kehitys ovat toisensa poissulkevia tavoitteita, niin tuotantotapaa on vaihdettava. Kapitalistisen tuotantotavan vaihtaminen on pitkä ja vaikea prosessi, mutta tavoitteena sen pitää olla, mikäli haluamme olla johdonmukaisia. Koska kapitalistisessa tuotantotavassa pääomat eli tuotantovälineet, kulttuuriperintö ja valta ovat keskittyneet yksityisille omistajille, niin kapitalismille vaihtoehtoinen järjestelmä edellyttää pääomien omistuksen palauttamista kaikille ihmisille, kaikkien ihmisten hallintaan tasa-arvoisesti. Tässä mielessä punavihreä visio sisältää sosialistisen tavoitteen.

Yhteiskunnallista tasa-arvoa puheissaan korostavat liikkeet, kuten sos.dem.-johtoiset työväenpuolueet, eivät käytännössä pyri pääomien omistuksen palauttamiseen, eivätkä näin ollen myöskään tavoittele sosiaalisen tasa-arvon toteuttamista. Ne edustavat lopultakin vain taloudellisen ja poliittisen eliitin tai etujoukon "tasa-arvoa" yhteiskunnassa, ja jättävät luonnon suojelun kapitalistisen liiketoiminnan varaan.

2008-02-22T10:42:00.001-08:00