Heikki Typpö:
Laitavasemmiston perilliset
Järjen käyttö ymmärryksen lisäksi näyttää olevan jumissa sivistyneistön lisäksi myös työväenliikkeen eliitillä, aina Skdl:n ja Skp:n perillisiä myöten. Perillisillä tarkoitan kansandemokraattisen liikkeen hajoamisessa muodostuneita ryhmiä, enemmistöä ja vähemmistöä. Molemmat osapuolet ovat edelleen niissä asemissa, joihin ne 1980-90 luvun vaihteessa jäivät kd-liikkeen hajottua ja sosialismin romahdettua. Kummallakaan osapuolella ei ole näkymiä eteenpäin.
Enemmistö yrittää sopeutua itse ja sopeuttaa myös Suomen köyhälistön globalisaation olosuhteisiin asettamatta tavoitteita sen pitemmälle. Enemmistö on lisäksi lopettanut kaiken teoreettisen pohtimisen yhteiskunnallisen luokkajaon poistamiseksi. Enemmistö ei ole koskaan ymmärtänyt, tai ei ole halunnut ymmärtää, kd-liikkeen hajoamisen ja sosialismin romahtamisen syitä. Siltä näyttää kerta kaikkiaan kadonneen historia kehityksen taju. Tämä johtuu varmaankin siitä, että enemmistö (Vasemmistoliitto) on tehnyt pesäeron marxilaiseen yhteiskuntateoriaan. Vasemmistoliitolle riittää pelkästään porvarillinen yhteiskuntateoria. Se ei vain riitä yhteiskunnallisen todellisuuden analysoimiseen globaalin kapitalismin oloissa.
Vähemmistö on puolestaan jumittunut siihen todellisuuteen ja siihen marxilaisen keskustelun tasoon, joka vallitsi ennen Neuvostoliiton romahdusta. Vähemmistö toistaa toistamasta päästyään 1970 luvulla esitettyjä näkemyksiä ja pitää Neuvostoliiton sosialisminmallia ainoana oikeana sosialismina, vaikka ”itse elämä” on sen kumonnut.
Hyvän esimerkin tästä tarjoaa Kai Kontturin artikkeli Kommunistisen Työväenpuolueen äänenkannattajan, Työkansan Sanomien, viimeisessä numerossa. Siinä Kai Kontturi ironisesti vähättelee Stalinin tekemiä hirmutekoja ja ylistelee perusteettomasti hänen edistyksellisiä aikaan saannoksiaan. Artikkeli on stalinismin ja suurmiesteorian läpitunkema. Sehän tunnetusti halveksii kansajoukkojen roolia historiankulussa. Politiikassa se johtaa voluntarismiin eli subjektiivisen tekijän (tavallisesti johtajien mahdollisuuksien) yliarvioimiseen. Sekä Stalinin hirmuteot että Kontturin luettelemat Stalinin hyvät teot eivät ole pelkästään Stalinin tekoja. Ne olivat sen sosialistisen järjestelmän aikaansaannoksia, joka Neuvostoliitossa tuolloin vallitsi. Se tuotti välttämättömyydellä sitä, mitä tapahtui, ilmeisesti riippumatta siitä, kuka olisi ollut johtajana.
Se mahdollisti yksilödiktatuurin syntymisen kaikkine kauheuksineen, mutta se vaikutti myös myönteisesti, ei vain Venäjän, vaan koko Euroopan ja koko maailman kehitykseen. Neuvostoliitto näet siirsi Venäjän (ja myös Suomen, sekä muita feodalistisia maita Euroopassa) feodalismista kapitalismiin. Se oli valtava historiallinen edistysaskel, jota ei voi väheksyä.
Globalisaation jälkeinen yhteiskuntajärjestelmä voi olla vain jonkinlainen sosialistinen järjestelmä, joka toteuttaa ihmisten välisen tasa-arvon taloudellisessa omistuksessa, koulutuksessa ja poliittisessa päätöksenteossa. Neuvostoliittolainen malli ei siihen kelpaa. Nyt pitäisi keskustella siitä, ja vain siitä, millainen tuo uusi järjestelmä voisi olla, ja miten se toteutettaisiin. Vanhan teorian ja käytännön ymmärtäminen ei enää riitä. Nyt tarvitaan uutta luovaa järkeä, ja sitähän löytyy jokaisen ihmisen päästä, jos uskallusta riittää.
Toisen maailmansodan jälkeisellä kaudella SKDL:n kannatus oli 25 % luokkaa. Nyt kansandemokraattisen liikkeen perilliset saavat yhteen laskettuna alle 10 % ihmisten äänistä. SKP:n perilliset useihin ryhmiin jakaantuneena saavat tuskin 1 % :n kannatusta. Kylmien tosiasioiden tunnustaminen on nyt tärkeämpää kuin oman sielunelämän paapominen puolustelemalla vääräksi osoittautuneita näkemyksiä ja tehtyjä virheitä.
3 kommenttia:
Onko Typpöä ammuttu vesipistoolilla?
Hei Mikko
Kyllä. Se tapahtui 1970 -luvun alkuvuosia, Koiton juhlasalin aulassa. Tuolloin muuan Mikko Holopainen tai Holpainen ampui minua vesipistoolilla, kun olin taistolaisten opiskelijanuorten ympäröimänä. Olin tulossa alustamaan ilmeisesti tulopolitiikasta (se oli noihin aikoihin kuuma aihe nuorisojärjestössä) ja alustus väittelyineen pidettiin.
Oletko Mikko muuten pohjois-Suomesta, kuten Kemistä, kotoisin?
Terveisn Heikki Typpö
Alkuperäinen kotipaikka oli e-Pohjanmaa, mutta olen asunut 38 vuotta täällä etelässä.
Tuo nimesi tuntui jotenkin tutulta.
Eikös tuo teidän puolue pidäsisällään myös tuon Tiaisen KTP:n. Olen vaihtanut joskus maileja jonkun jostain aivotutkimuksesta kiivailevan diplomi-insinöörin kanssa.
Pistin kerran vaikeita kysymyksiä noille kummallekin kommunistipuolueelle. Yrjö Hakanen lähettimielestäni aivan asiallisen vastauksen. KTP ei vastannut.
Lähetä kommentti